30.1.2013

Weekday

Weekdayn liike Isolla kirkolla eli Helsingissä Aleksanterinkadulla on paikka, jossa käyn lähes aina sillä suunalla ollessani. Nyt huomasin ilokseni eräästä blogista uutisen, jossa kerrottiin, että WEEKDAY on avannut verkkokaupan! Aivan loistava uutinen tänne syrjäkylille.

Verkkokauppaan tästä.


Kuva: weekday.com

29.1.2013

Vesipannu

Vedenkeitin hajosi jokin aika sitten. Meillä on uudessa keittiössä induktioliesi, joten vedenkeitintä ei tarvitse. Nyt olisi tarvis kauniille vesipannulle. Jonkun verran ole selannut netistä sopivaa. Muutaman sanan olen suustani päästänyt asian tiimoilta myös töissä. Parasta asian punnintaa siis tehty. Aikani kuvia pläräillessä, muistiini välähti ensimmäiseen kotiini saamani Alessin (Graves 1985) pannu! Muistan, että kadotin siitä linnun nokasta, mutta pannu itsessään pitäisi olla tallessa alakerrassa. Alessin sivuilta luin, että kyseessä on varsinainen klassikko. Pannussani on legendaarinen vihreä kahva! Lohdullista on, että lintu on hankittavissa varaosana. Pitää testat toimiiko se alkuperäinen versio induktioliedellä...

Il Conico

Mami

M. Graves 1985

Alessin sivuille päästessäni, oli pakko katsoa myös muu pannutarjonta. Mami näyttää possulta. Taidankin lähteä tästä toivioretkelle alakertaan. Toivottavasti vanha must have löytyy ;D.

27.1.2013

Löörtaaki

Mies meni messuille. Minä siskoni kanssa humpustamaan toviksi kaupungille. Med syrran på stan. Vintagee, second handii, viinii, lunchii ja Zaraa. Siskoni on parasta seuraa tähän hommaan <3.

Olga-neidistä löytyi täydellinen Armanin silkkipaitapusero. Sisko löysi V&B:n teekannun ja nekan, sekä ylipolven nahkasaapikkaat. Agendallani onkin vaatekassieni vienti Olga-neitiin. Vaatteeni ovat olleet kasseissa jo sen verran, että ne pitää kaikki käydä uudelleen läpi ja silittää. Saattaapi siinä puuhassa hurahtaa tällä emännällä ilta tai kaksi. Pikainen viinibreikki Wikken viinibaarissa.

Heirol oli ehtinyt sulkea jo ovensa kahdelta, mutta vieressä onkin Muotikuun Outlet. Muotikuun Outletissä ehdittiin sovitella kretonki jos toinenkin. Sitten se nälkä pukkasikin sen verran, että kävimme siskon ehdotuksesta tutustumassa aasialaishenkiseen BAMBUun. Paikka on huikealla paikalla, josta on hulppeat näkymät kahdesta kerroksesta kauppatorille. Palvelu, nopeaa ja ystävällistä sekä ruoka maittavaa.

Muutaman pikkuliikkeen kautta vielä Zaraan ja äkäset aleostokset. Kolme paitapuseroa ja yksi mekko.  Nyt olivat alehinnat jo alehintoja. Päätin olla vilkaisematta uutuuksia ja siinä pysyinkin. Hyvä, minä ;D.

Lindexin musta villakangastakki maksoi vaivaiset 26 euroa. Se on tässä jutussa vain ja ainoastaan siksi, että se on hieno. En ostanut sitä tällä keikalla, vaan tilasin netistä ja hain sen löörtaakina Skanssin myymälästä. Pakkohan se oli johonkin juttuun tunkea ;P. Musta on uusi musta!


Takki Lindex. Photo: lindex.com

Mulberrysilkkipaita niitein Zarasta (photo: zara.com)

Valkoisena. Photo: zara.com

Kuva: wordpress

21.1.2013

Taatelipalmu kärsii

Niin. Sain lahjaksi taatelipalmun kaksosisareltani, joka on varsinainen kukkamaakari <3. Tämä ihanuus huojui kesän pihalla. Suojaisalla patiolla, seinän vieressä ja vain aamuauringon hellimänä. Voi hyvin.

Toin sen ennen pakkasia sisälle ja vaihdoin suojaruukuksi ikean mustan Hasselnötin, koska se mahtui siihen ja näytti hyvältä. Joulun paikkeilla se alkoi näyttää kuivalta. Nyt täytyy viimeistään alkaa tutkia, kuinka sen saisi säilymään talven yli.

Palmu.

Ruukku.


Kuvat: ikea.com


Pikkutaatelin, Phoenix froebelenii, on todettu NASAn tutkimuksissa puhdistavan huoneilmasta formaldehydia, ksyleenia ja tolueenia. Viherkasveilla on todettu olevan huoneilmaa puhdistavaa ja kosteuttavaa vaikutusta.

Hoito-ohjeet

Taatelipalmuista pikkutaateli on sirokasvuisin ja kaunein taatelipalmu.
Pikkutaateli on kotoisin Aasian tropiikista, joten se viihtyy vähän varjommassakin, toisin kuin Phioenix-suvun muut viherkasveina käytettävät lajit, kanariantaateli ja aitotaateli, jotka vaativat suoraan auringonpaistetta.

Pikkutaatelia kastellaan kasvukaudella tasaisesti. Kastelun yhteydessä on hyvä antaa ravinteita kerran viikossa. Talven aikana kastelu saa olla hiukan niukempi, rutikuivaksi ei kuitenkaan pikkutaatelin multaa saa laskea. talviaikana ei lannoiteta. Suihkuttaminen on eduksi kasvin viihtymiselle.
Palmut viihtyvät yleensä hyvin suhteellisen pienessä ruukussa ja hieman hiekkapitoisessa mullassa.

15.1.2013

Ihanaa arkkitehtuuria

...löytyy Turustakin. Opiskeluaikoina kuljin useasti joenvartta. Silmäni kiinnittyivät tämän tästä tähän Tehtaankadun ja Piispankadun kulmassa olevaan kiinteistöön, joka silloin oli epäilyttävän ja hämärän näköinen kulmakunta. Mitä lie taiteilijoita näillä nurkilla luuhasi ;D. Taisin luuhata siellä minäkin...

Kuva: sigge


Paikka on siis Åbo akademin Arken Tehtaankadulla. Arkkitehtitoimisto Sigge ja NCC teki kulttuuriteon tehdessään tästä paikasta jälleen elävän. Kiva, että tämä kokonaisuus on yleisessä käytössä, kaikkien ihailtavana.

Suosittelen, että vilkaiset ohikulkiessasi paikkaa hieman tarkemmin. Sisältä löytyy myös minimalistin silmään passaavia ratkaisuja. Kuvia lisää täällä.

Turun ylioppilaslehti kertoi Arkenista ja sen historiasta vuonna 2009 seuraavaa :


"Åbo Akademin humanistinen tiedekunta majailee historiallisessa Arkenin korttelissa. Niin kutsuttu humanistikeskus koostuu useista vanhoista taloista, joista uusimmatkin on rakennettu 1930-luvulla. Kortteli on äskettäin peruskorjattu.
Arkenin korttelin ensimmäiset talot rakennettiin Turun rautateollisuusyhtiön käyttöön Piispanpellolle 1855. Monien omistajavaihdosten jälkeen kreivi C.M.M. Armfelt hankki yrityksen haltuunsa 1866. Hänen sukunsa omistuksessa teollisuusalue pysyi pitkään.
Tämä vauraan maatalousalueen ”rautakaluin tehdas” tuotti miltei kaikkea mahdollista maataloustarvikkeista venäläisen armeijan varusteisiin ja höyrykoneista sylkylaatikoihin.
”Ensimmäisen maailmansodan aikaan valmistettiin Venäjän armeijalle ammuksia”, kertoo kulttuurihistorian professori Kari Immonen.
Tehtaan nimi vaihdettiin aikanaan Turun Rauta- ja vaunuteollisuuden tehtaaksi.
”Siellä rakennettiin Suomen ensimmäinen traktori, nimeltään Kullervo”, kertoo Akademin viestintäpäällikkö Thurid Eriksson.
Gustaf Wreden suunnittelemat ensimmäiset Kullervot valmistuivat vuonna 1919. Niitä oli tarkoitus kaupata Venäjälle, mutta vallankumous pilasi suunnitelmat ennen traktorien valmistumista.
Ajan myötä yritys keskittyi pulttituotantoon. Siirtyessään 1934 Fiskars-yhtymän omistukseen se sai nimen Suomen Pultti Oy. Vuonna 1952 rakennus muutti uusiin tehdastiloihin.
”Tämän jälkeen alueella on toiminut ainakin automaalaamo ja uunituotantoa. Sisäpihalla pidettiin kirpputoria joskus 80-luvulla”, muistelee Eriksson.
Turun kaupunki sai korttelin kiinteistöt haltuunsa ja piti niitä vuokralla. Rakennukset oli kuitenkin jo lain nojalla suojeltu ainakin julkisivuiltaan, joten käyttötarkoituksen muutos ei ollut helppoa. Taloja kaavailtiin jopa muutettaviksi asunnoiksi, kunnes ne ostettiin Åbo Akademin käyttöön vuosituhannen vaihteessa. Alkoi mittava korjausprojekti, jossa korttelin 13 taloa tehtiin yliopistokäyttöön sopiviksi. Arkkitehtitoimisto Sigge ja rakennusyhtiö NCC saivat urakan valmiiksi vuonna 2004, jolloin humanistinen tiedekunta muutti rakennukseen."
Paavo Ihalainen
Turun ylioppilaslehti 2/2009 (30.1.)



12.1.2013

Shoppasin ihan vähän Zarassa ja muuallakin

Onnistuneen ja rentouttavan kampaajakäynnin jälkeen ehdin hetkiseksi pyörähtämään Zaraan. Päätin kävellä vain sinne, minne olin ajatellutkin:

1. Kuviollinen paitapusero: vesiperä, koska ale oli olematon.
2. Punainen laukku: löytyi, muttei hintaa tuotteessa. En jaksanut mennä tätä asiaa jonottamaan.
3. Juhlamekko yberblinblingillä: löytyi ja kokokin oli hyvä.
4. Vihreiden housujen pariksi swetari: siellä se odotti - ainukainen.

5. Kuopukselle housut, takki (siisti) ja kengät. Kaikki sain.

Gina Tricotista löysin mm. juoksukerraston alaosan (yläosa jo on) viidellä eurolla. H&M bongasin viime kesäisen LV-tyylisen pinkin puolihameen kukka-aplikaatiolla. Käy täydellisesti LV-maisen hihattoman yläosani kanssa <3.

Tässä meikän ostokset:



Tönkköjuhliin. Zara.

Vihreiden housujen kaveriksi.


No, mikä se tämä sitten on? No, se on se jokakertainen heräteostos. Ihanan Celinémäinen ja käy mun yhden juhlamekon kaveriksi ja repalefarkkujen taltuttajaksi. Takaa makea. Tämä on perfect koiranäyttelyyn :D.

10.1.2013

One straight cut bob ;D, please!

Olen menossa kampaajalle lähipäivinä. Tapahtumasta tulee ottaa kaikki ilo irti ja revitellä etukäteen jo tällaisilla moodboardeilla. Mitään ihmettä ei voi tapahtuakaan, koska pidän väristäni (pastellihtava vaalea) ja siitä mihin olen menossa. Olen saanut päähäni (noin vuosi sitten) kasvattaa tukkaani noin olkapäille (tarpeeksi väljä tavoite). Mallina kiehtoo tämä pitkähkö tiukka polkka (bob). Etutukalla vai ilman? Olen ainakin tänään ehdottomasti etutukattomalla linjalla. Huomenna ehkä en.

Here I come CLIPP. Jenni, be ready. Got the picture? B) Tukkavuosi 2013 alkakoon!


Ihan paras. Ei noin kova vaalea.











Väri.



HOH-HOIJAA...




8.1.2013

Hyvin kulki



...juoksu uusilla lenkkareilla. Makean tukevat ja nousivat kannasta tarpeeksi ylös. Ei mennyt kiviä kengän kauluksesta sisälle. Nastat purivat jäähän loistavasti. Ei luistanut sivuttain. Kevyet. Ei kuitenkaan niin vaimennetut kuin Icebugit. Kun on tottunut juoksemaan Niken free runeilla, ei haitannut tuo maatuntuma (päkiä). Mies pyysi ruopimaan ja minä tein työtä käskettyä. Ei livennyt ote ylämäessä ;D. Kovin leveään jalkaan kenkä ei ehkä tunnu mukavalle. Pienen totuttelun jälkeen korkea holvituki (siis se joka lättäjalkaisilta puuttuu...mikäsenyolikaan) ei tuntunut. Näin alkuun tutntuivat siis oikein hyviltä nämä Salomonin Spikecross kolmoset.

6.1.2013

Salomon Speedcross 3



Tässä uudet talvijuoksukenkäni jääkeliin. Icebugin buggripit olivat mielessä kauppaan mennessä, mutta näiden kanssa tulin ulos. Icebugit olivat koossani loppuneet ja nämä olivat 20 euroa halvemmat. Päkiä tuntuu matalammalta, mutta katsotaan huomenna kuinka näillä kulkee. Plussaa sukkamaisesta yläosasta. Kaarinassa ainakin hiekoitetaan kävelyteitä sillä julmetulla jättisoralla (tapposora), joka kengän kauluksesta sisään mennessään tuntuu lievästisanottuna helvetilliseltä.

5.1.2013

Uudet nilkkurit

Surprise ja ne ovat mustat! Nahkaa. Spiritstore Skanssista, joka harmikseni lopettaa. Ihana palvelu ja ihanat myyjät. Nämä tulivat eilen mukaani. Hinta vaivaiset 26 euroa (-70%). Kassiin sulloutui kaveriksi myös beige tikkimäinen clutch kultaisin lukoin.


3.1.2013

Rakkaani osti 3 kiloa punajuuria

Punajuuria löytyy kyllä muutenkin juureslaatikosta...Eli olemme syöneet urakalla punajuuria eri muodossaan. Lemppareita ovat ehdottomasti punajuurisipsit, jotka ovat kyllä mahdottoman suuritöisiä. Tänään mentiin tällä vanhalla ohjeella:

Kuva: Arto Vuohelainen


Punajuurijauhelihalaatikko

Ainekset

1 kg punajuuria tai 2 pkt (á 450 g) esikeitettyä punajuuria
rypsiöljyä
400 g jauhelihaa
2 valkosipulin kynttä
1 ps (150 g) sinihomejuustoa muruina
2 dl ranskankermaa tai turkkilaista jogurttia
valkopippuria
1 tl suolaa

Vuokaan:
rypsiöljyä

Päälle:
1-2 dl juustoraastetta
persiljaa silputtuna

Valmistusohje

Keitä punajuuret lähes kypsiksi. Jäähdytä ja kuori punajuuret. Jos käytät esikypsennettyjä punajuuria, ei niitä tarvitse enää keittää. Raasta punajuuret karkeaksi raasteeksi tai leikkaa ne veitsellä tikuiksi. Kuumenna tilkka rypsiöljyä paistinpannulla. Ruskista jauheliha kasvirasvassa. Silppua joukkoon valkosipulin kynnet. Sekoita punajuuri, jauhelihaseos, sinihomejuusto ja hapanmaitovalmiste keskenään. Mausta seos kevyesti valkopippurilla ja suolalla. Voitele suuri, laakea uunivuoka tai kaksi pienempää uunivuokaa ja siirrä seos vuokaan. Kypsennä ruokaa 175-asteisessa uunissa reilu puoli tuntia. Lisää kypsymisen loppuvaiheessa ruoan päälle juustoraaste. Koristele ruoka tarjoiltaessa persiljalla.

Ohje: ME-lehti 2008

Korvasin sinihomejuuston vuohenjuustolla. Lapset tykkää.

Ei hyvin mennyt se palautus...

Perskuta! Nyt harmittaa! En tiennyt, että Mangon palautukset maksavat. En. Liikkeeseen olisi voinut palauttaa maksutta. Miten sen teet Turusta? Ajat Ideaparkkiin tai Helsinkiin. Jep. Ehkä en. Pakkasin palautukseen menevät tuotteet niihin laatikoihin, missä ne tulivat. Ja henkarit kanssa. Laitoin palautustarran päälle ja palautusinfon päällä olevaan muovitaskuun. Miehen postiin ja kotiin sitten illalla  töiden jälkeen pahan mielen kera. Postissa oli maalailtu piruja seinään mm. mahdollisesta pakettien tuhoamisesta...Paha mieli tuli pakettien lähetyskuluista: yli 50 e! Tuli Mangon tilaukselle maksua. Stna! Prkl! Luin palautusehdot sivuilta ennen ostoksen kuittaamista, mutta ohjeet olivat puutteelliset tämän palautuksen suhteen. Tai sitten en optimistisena ymmärtänyt niitä.

Virhe 1: Kaksi eri tilausta. Virhe 2: Huono esityö. Virhe 3: Erilliset palautuspaketit. Virhe 4: Mies asialle. Virhe 5: Netistä tilaaminen. Virhe 6: En tiedä vieläkään kuinka rahat palautuvat luottokortilleni.

Jos voit oikaista käsitykseni suhteessa tähän asiaan, tee se!


Kuva: Itella.