15.1.2012

Kuningatar keittiössä

Pyrimme syömään vähintään kerran päivässä yhdessä pöydän ääressä. Arkielämän onnea - ehdottomasti. Kesällä teimme totaalisen keittiörempan ja keittiössä häärääminen muuttui vielä suuremmaksi nautinnoksi. Täytynee todeta, että keittiömme rempattiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1994, mutta silloin huomattavasti pienemmällä budjetilla ja edelleen ilman astianpesukonetta. Viime kesään asti se on ollut mielestäni keittiön turhake, vaikka olen jo lapsuuden kodista asti sitä käyttänyt. En omassa kodissani. Nyt se on ja käy päivittäin. Kone on sen verran suuri, että kerta vuorokaudessa riittää. Keittiön saa salamana siistiksi. Minimalistin onnea.

Tänään laitoin suurella flowlla kesäkurpitsaspagettia (lapsille punajuuri- pinaattitagliatellea) ja yrttivalkosipulimaustettuja broilerfileitä (aikuisilla myös sienisilppua). Salaattina tarjosin ananasavocadosalaattia. Maukasta. Kuningatar nauttii ruuanlaitosta, kun ei ole kiire. Ehdottomasti terapeuttista. Sunnuntaisin tähän on oiva tilaisuus ja käytän sen. Palvelusväen vapaapäivä :D.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti