Näytetään tekstit, joissa on tunniste netshopping. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste netshopping. Näytä kaikki tekstit

25.2.2016

Kuulumisia

Poismenneen koiramme sureminen ja siskon muuttomylläkkä sekä arjen pyöriminen lasten, koirien ja harrastusten ympärillä (omien ja lasten) on vienyt aikani ja myös mielenkiintoni ainakin hetkeksi blogin kirjoittamiseen. Hieman alkaa helpottaa ja aurinkokin paistaa risukasaan, joten tässä taas.

Sisustamisen puolella keväinen järjestelyvimma ja kamojen vähentäminen käynnissä. Se on aina hyväksi. Rakenna ja sisusta messuilla kävimme pyörähtämässä BOlkv:n arpaonnella. Bloggareitten sisustukset, popup-kahvio ja BO:n osasto olivat pArasta antia.

Vaatetta on liikaa. Jos hommaa uutta, pitää pystyä luopumaan kaksin verroin suuremmasta määrästä. Kuuluisa Konmari ei vain toimi mulla. Konmarimaisen taittelun olen hallinnut jo aikaisemmin. Tuottaako se sinulle mielihyvää? No, joo ja aina. Kierrätän mielelläni vaatteita ja usein ystäväni ja tuttavani tyhjentävätkin kassini kiitettävästi ennen kirpulle ehtimistä. Uusia kasseja pakkailen (vinkvink). Hyvä mittari on se, mahtuvatko vaatteeni ja asusteeni niille varattuun tilaan. Uutta kaappi- tai lipastotilaa en hanki. Nytkin olen vähentänyt yhden kaapin ja yhden ison lipaston verran.

Jotta tämä ei nyt menisi liian paatokselliseksi, niin ilouutista pukkaa: Zaran nettikauppa alkaa pian toimittaa myös Suomeen. Oletko sinäkin usein jäänyt ilman juuri niitä herkkuja, joita olet odottanut? Laadukkaimmat studio- ja nahkatuotteet eivä ole ollut saatavillamme ilman Helsingin keikkaa. Cos Turkuun ja Zara netin välityksellä. Ei huono. Kannatan edelleen kivijalkaliikkeitä ja harkitsen ostoksiani tarkkaan, mutta trendimausteet pitävät pirteänä. Toki materiaalilappuja tulee tuijottaa ketjukaupasta tai suomalaisesta designista (harva vaate enää Suomessa ommellaan) riippumatta huolella.

Linkki Lilyn uutiseen tässä.



Ole hyvä!

20.3.2014

H&M ja Conscious Collection 2014

Henkkamaukan omantunnon kampanja lävähtää kiukunkipunoimaan (Oletko oikeasti ehtinyt ostaa mitään ennen kuin verkkokauppa on kaatunut?) verkkokauppaan ja valikoituihin myymälöihin 10.4.

Juhlallisempi mallisto on myynnissä vain verkossa ja Suomessa Helsingin lippulaivaliikkeessä. Arkisempi mallisto tulee myyntiin myös tavallisten kuolevaisten (sekä muuta hoviväkeä) lähiliikkeisiin.

Miltä vaikuttaa? Aiotko yrittää napata jotakin? Naimapuuhiin saattaisin himoita yhtä jos toista, jos se suinkin olisi ajankohtaista. Oli se taannoin: 25 maankiertoa sitten. Juhlia on joka vuosi. Tuo tummansininen viisikymmentälukuinen klänninki saattaisi passata aika hyvin yhteen tiettyyn juhlaan. Hinnoista ei ole hajuakaan, mutta hieman tyyriimpää tiedossa - ainakin tuossa juhlamallistossa.

Totuuden nimissä täytyy sanoa, että kerran sain tällaisesta kampanjasta jälkimainingeissa ostettua tyttärelle rippimekon, joka olikin aivan täydellinen. Katsotaan, kuinka nyt käy.


Näetkö sinäkin näissä jotain kauden Dolce & Gabbanaa?

Mekko alhaalla oikealla…Nam.




Kuvat H&M lookbook

6.6.2013

Uudet tossut

Uudet tossut kaksin kappalein, kuten kaksoselle kuuluukin. Muistan, kun lapsena menimme kauppaan kesän aluksi ostamaan jokakesäiset kumitossut. Muistan sen tuoksun vieläkin nenässäni, joka tuli jo ovella vastaan: kumin tuoksun. Ei, se ei ole sama kuin kumisaappaissa! Kesä on jo alkanut, mutta vihdoin sain hommattua ne jokakesäiset kumitossut.

Olen pähkäillyt väriä jo tovin. Conversen seasonal-värit ovat aina niin mehukkaat. Tylsyyden huippuna valitsin kuitenkin hight ja harmaan ja beigen. Jippii! Että repäsin! Oikeasti olin miettinyt matalaa mallia ja oranssihtavaa väriä. Kuinkas sitten kävikään?

Syy löytyy Campadresta, jossa nämä maanläheiset ja korkeat mallit olivat kampanjassa. Spiritissä ovat samaan hintaan tarjouksessa, mutta saattaa olla, että ovat jo loppuneet. Täytynee käydä katsomassa, olisiko siellä niitä matalia ja...



Kuvat: Campadre.com
P.S. Usko tai älä kaapistani löytyy kyseisiä tossuja vain yhdet (valkoiset) ja lainatossuina tyttären mustat. Muita merkkejä saattaa kyllä olla liuta...

4.4.2013

H&M Conscious Exclusive Collection ja Exotic Boho

...iski kuin kuuma veitsi voihin. Mallistot tulivat myyntiin tänään. Olen odotellut näitä jo tovin tavallisen kuolevaisen ulottuville. Upeita kuvia on näkynyt muutamassa muotijulkaisussa ja netissä.  Kärvistelen migreenissä kotona, joten pystyin puolella silmällä (B-o) nappailemaan koneella muutaman vaatekappaleen ostoskoriini. Osa tilauksesta on saapuva välittömästi, osaa joutuu odottamaan huhtikuun loppuun, jopa toukokuun alkuun. Saapi sitten nähdä, mitä ovat kauneudet todellisuudessa ja meikäläisen varren päällä. Mietin jopa vaaleanvihreän tylli-ihanuuden klikkaamista ostoskoriini essun tanssiaismekoksi, mutta sain hillittyä itseäni tässä kohtaa. Kannattaa varmaankin kysyä ensin. Nyt pötkölleen!
Näitä pinkkinä ja kuvan nudena.






Näin tämän boheemin paidan jo kuukausia sitten Elin Klingin blogissa. Itse ihanuus.

8.3.2013

& other stories





Hennes & Mauritzin paras brändi  & other stories avasi tänään nettikauppansa meille suomalaisille. Pidän materiaaleista, kuoseista, yksinkertaisista leikkauksista ja väreistä. Ihan mahtavaa. Kenkävalikoimakin näytti oikein hyvältä. Mitäs pidätte?


30.1.2013

Weekday

Weekdayn liike Isolla kirkolla eli Helsingissä Aleksanterinkadulla on paikka, jossa käyn lähes aina sillä suunalla ollessani. Nyt huomasin ilokseni eräästä blogista uutisen, jossa kerrottiin, että WEEKDAY on avannut verkkokaupan! Aivan loistava uutinen tänne syrjäkylille.

Verkkokauppaan tästä.


Kuva: weekday.com

3.1.2013

Ei hyvin mennyt se palautus...

Perskuta! Nyt harmittaa! En tiennyt, että Mangon palautukset maksavat. En. Liikkeeseen olisi voinut palauttaa maksutta. Miten sen teet Turusta? Ajat Ideaparkkiin tai Helsinkiin. Jep. Ehkä en. Pakkasin palautukseen menevät tuotteet niihin laatikoihin, missä ne tulivat. Ja henkarit kanssa. Laitoin palautustarran päälle ja palautusinfon päällä olevaan muovitaskuun. Miehen postiin ja kotiin sitten illalla  töiden jälkeen pahan mielen kera. Postissa oli maalailtu piruja seinään mm. mahdollisesta pakettien tuhoamisesta...Paha mieli tuli pakettien lähetyskuluista: yli 50 e! Tuli Mangon tilaukselle maksua. Stna! Prkl! Luin palautusehdot sivuilta ennen ostoksen kuittaamista, mutta ohjeet olivat puutteelliset tämän palautuksen suhteen. Tai sitten en optimistisena ymmärtänyt niitä.

Virhe 1: Kaksi eri tilausta. Virhe 2: Huono esityö. Virhe 3: Erilliset palautuspaketit. Virhe 4: Mies asialle. Virhe 5: Netistä tilaaminen. Virhe 6: En tiedä vieläkään kuinka rahat palautuvat luottokortilleni.

Jos voit oikaista käsitykseni suhteessa tähän asiaan, tee se!


Kuva: Itella.

28.12.2012

Nettiostoksilla Mangossa

Nettishoppailin häämöttävän vaateostoslakkoni huumassa ennen joulua. Huolintayhtiö toimitti LOPULTA tilauksen erinäisten vääntöjen kautta kotiovelle (mm. portin kolhimista, olemattomia toimituspäiviä, soittamattomia puheluita...). Lootat olivat ihanan harmaita. Kamat tulivat Barcelonasta Turkuun nopeasti. Mutta sittenhän se tökkiminen alkoikin. Nooooo....tekevälle sattuu.

Ai, mitä tuli shoppailtua? Musta kasmirvillainen reilu takki, viininpunaiset nahkanilkkurit, beige villakangastakki, musta puolihame ja harmaa hihaton mekko. Kuvat alla.





Kuvat mango.com
Takki on materiaaliltaan mitä ihanin! Harmi, että se on ihan liian hepponen Suomen talveen. Takki on paremminkin jakku. Meni palautukseen, koska minulla on vastaava ohuempi versio nyt siis MMM:lta.

Kengät: täydellinen väri ja yltäpäältä nahkaa. Päkiän alla liian vähän tavaraa Suomen olosuhteisiin ja pitkä miinus pohjan sileydestä. Näillä ei kävele Suomessa kuin todellinen fashionista tai siis näillä vain seisotaan...

Vaalea takki: täydellinen kevääseen!

Puolihameesta en löytänyt enää kuvaa. Ei haittaa, koska se menee palautukseen. Kiva materiaali, malli ihan pe*****stä.

Harmaa mekko on leikkisä malliltaan ja mukavan raskasta materiaalia. Sopii talven "siistiksi" vaatteeksi.

24.10.2012

Marimekko avasi verkkokaupan!

Marimekko avasi verkkokaupan. Tervetuloa tälle vuosikymmenelle ;D. Mukavannäköiset sivut. Rekisteröitymällä saat 15% alennuksen. Verkkokauppaan tästä.

Lempparit Margiela for H&M kokoelmasta

Margiela for H&M -yhteistyötä on herutellen julkaistu netissä. Nyt löysin kaikki malliston tuotteet diashowna täältä. Asiaan kuuluu kerätä omia suosikkeja kokoelmasta ;P. Alla niitä tulee. Tosiasiahan on, että harvoin näitä tänne perukoille eksyy. Nettisekoilut näiden yhteistyömallistojen kanssa on niin nähty...










Photos:www.refinery29.com

21.6.2012

Nettikauppavinkki/Netshopping tip

Muutamassa lukemassani blogissa on vilauteltu upeita kenkiä ja ostopaikaksi on kerrottu CHOIES. Tänään kävin kurkkaamassa valikoimaa ja kyllä sitä oli. Kaikille kaikkea. Materiaaleista löytyy edullisempaa keinoa ja tekstiiliä sekä hintavampaa nahkaa. Muotoilut näyttävät olevan lähellä catwalkien takomia trendejä. Haittaaks se? Alla muutama poiminta valikoimasta. Luulenpa vierailevani täällä ainakin kuvia katsomassa ;D.


Kuvat choies.com

26.4.2012

Just in a second

Tänään alkoi H&M:n kampanja "Fashion against AIDS". Juu, en kuvitellutkaan a) muistavani b) ehtiväni c) pääseväni kiinni mihinkään kampanjatuotteeseen...Oppituntien jälkeen ja ennen palaveria uskalsin avata käryillen oireilleen läppärini (luit oikein!) ja verkkokalvolleni piirtyi NIIN tutunnäköinen sivu (nyt kuitenkin uudella tekstillä) tyyliin olet jonottamassa...Hoh-hoijaa, totesin ja siirsin koneen syrjään. About tunnin päästä avasin koneen ja olin sisällä. Klikkailin sitä sun tätä ja vahvistusvaiheessa haluamani kokoja olikin jo ehtinyt loppua. NOUHÄTÄ! Viskoin niitä sitten ostoskorista pois. Ei haittaa. Riemu se on pienikin riemu systeemisolkossa, kun ostoskorissa oli kaikkea kaksin kappalein. Klik, klik vaan kassalle ja homma tilaukseen ja "omien sivujen" kautta poistamaan turhat. Nyt sitten jännityksellä odottamaan, mitä kotiin saakka lopulta päätyy. Miten ihmeessä nämä sivut toimivat, kenelle ja millä periaatteella? Jep. Minulle hetken. Mutta tämä nyt on ääreist harvinaista.

Rehellisesti sanottuna (ja niin kuin mallistossakin luki: tytöt/pojat) mallisto on teiniosastoa, mutta tästä saa maustettua asukokonaisuutta kreisimäisin wiboin. Kesällä saa näyttää hipiltä. Kesällä kuuluukin pukeutua kuin festareille juuri menossa. Ikibeibe<3.Vai mitä ajattelet?

Managed to buy online something from H&M´s "Fashion against AIDS"- campaign. It was a mess. I´m not happy with it. I´m not trying to wear these all at the same time, but as a spice. So what do you think? Hit or miss?


Kääntöpilotti.

Ja sulkapäähine kans....Love and peace \/!

24.4.2012

Tämä jotenkin puhutteli mua

Lisää kuvateksti
Eli Campadressa ja Ann-Sofie Back! Siis tämä valkoinen paitapusero. Valkoinen paitapusero on aina ollut himotukseni nro 1b. Nro 1a on ehdottomasti valkoinen t-paita. Tämä on elämänmittainen tarina ja kerron sen myöhemmin, kun olen tarpeeksi henkevällä päällä.

White shirt from Ann-Sofie Back. Ordered it from Campadre. My love to white shirts and t-shirts is a life long story and I´ll tell it later. I must be on spiritual mood then. Kinda :D.

12.4.2012

Concious collection

Juu, kävi niin kuin ennenkin...Olin ajatellut kurkata H&M:n mielenkiintoisen kampanjan tarjontaa. Avasin sivut, klikkasin jotain ostoskoriini ja HUPS: Vika ei ole sinussa, vaan meissä...Taas kaatui tilaus kesken kaiken. Kesti kaksi tuntia ennen kuin pääsin takaisin toimiin ja sain tilaukseni joltain osin menemään eteenpäin. Sen kahden tunnin aikana oli tietenkin kaikki himotukseni jo loppuunmyyty. Suprise! Tämä on niin nähty! Kiinnostaa tietää, kuka onnistuu edes jotain nappaamaan ensimmäisen tunnin aikana? Tuskin kukaan...

BTW nämä nyt sain tilattua, mutta tiedä häntä...

These are the garments I managed to shop online today from H&M concious collection...Hard work, don´t know are these worth it...

Mekko 79,90 e

Toppi 9,95 e

23.3.2012

Studio Nicholson

...avasi nettikauppansa. O.M.G. kuinka ihania vaatteita. Lontoossa pällistelin ikkunan takana, kun muu seurakunta ei halunnut astua sisään liikkeeseen (KJ'S LAUNDRY, LONDON). Mutta nouhätä:D. Hintaahan noilla penteleillä on...Tutustu täällä. Vähäkö o meikän meininki?


Kuva studionicolsononline

13.3.2012

Queen´s boots have arrived

Jep. Campadre pakettini oli uskollisesti odottamassa lähikaupassa kokonaisen viikon. Hubby nappasi paketin (ISO) kaupassa käydessään. Paketin sisuksista pullahti kaksi laatikkoa UGGilta ja yksi Scandinavia outdoorilta. Inasen jännitin omien UGGieni väriä, mutta ne olivat täydelliset. Mallia short, väri sangria ja koko 7 (38). Hyllystä löytyvät turkoosit shortit napilla ja harmaat pitkät neulotut kolmella napilla. Luulen, että töppöseni ovat nyt tässä :D. Aikaisemmin Campadrelta tilasin Shepherdit mustana. Laatu on molemissa ollut loistava, kun muistaa suojata suihkeella muutaman kerran kaudessa.


Miehelle löytyivät ihanan väriset, pehmoiset ja vielä sopivat (tilasin yllärinä) UGGit. Minusta nämä nyt ovat vaan miehekkäämmät versiot miehelle..



kuva UGG Australia

Ja se yksi paketti? Siellä oli arkkitehtoninen ylistys lintujenruokintaan. Statement it must be :D

27.2.2012

Nice to meet you!

Uusia nettituttavuuksia:
Blogi, jossa silmäähivelevä taiteellinen tatsi: NOWNESS.

Ja Bengt-nettishoppi yhteistyössä 5 inch and up- bloggaajan, Sandran, kanssa (suomalainen, joka asuu Lontoossa):

11.2.2012

Kuningatar shoppasi Campadresta

Parhaat ostokseni (vastinetta rahalle) olen tehnyt viime aikoina Campadressa (skandinaavinen ostosklubi). Ostoskärryni kolisivat seuraavista tuotteista:
Shepherd. Näille löytyy perheestämme kaksi käyttäjää. Kätevää. Mukavuus on ihan omaa luokkaansa.

Righteous fashion. Tässä kuningatar liitää kesähelteellä. Puukengät jalassa. Vinkkikoodi puukenkäjutussa.