Meidän kuopuksen päänahka on aina ollut arka. Kampaaminen ei ole onnistunut ikinä. Harjaaminen vain sillä yhdellä luonnonharjasharjalla, joka useimmiten on hukassa. Hiusten on oltava pitkät. Se on ikäistensä flikkojen tyttöyden mitta. Saa olla pitkät hiukset. Kyllä, mutta jestamandeera sitä pesemistä ja päivittäistä siistimistä. Viidakkotyttömme hiuksista löytyy kaikkea tulitikkuaskista pienempää ulkoleikkien jälkeen ;D. Jäipä hulmuhiukset kerran auton oven väliin. Eräänä päivänä ilmestyneisiin etuhiuksiin oli selitys purkkapallerossa ja saksissa. Voiko laittaa letille? Useimmiten ei, koska kiljuttaa ja kenkuttaa ja sattuu! Erinäisiä hiuksiin jätettäviä hoitoaineita ja suihkeita olen kokeillut. Jep.
Aamulla kuulin olohuoneesta vienoista kopinaa ja suhahduksia. Arvatkaapas, mitä siellä tapahtui? Kuopus harjasi hiuksiaan! Ihmeen takana oli kirkuvan oranssi ja itse valittu ikioma harja (valittiin väri, joka ei huku maisemaan): TANGLER TEEZER! Loistoharja, jonka meille vinkkasi Clippin Jenni. Suosittelen kaikille vastaavista ongelmista kärsiville lapsille ja myös ehdottomasti aikuisille. Harjan hinta oli about 14 e. Aion ostaa värkin myös itselleni.
To do, to love and to be loved, to dream, to see and to be seen, to want, to lose, to say, to hear and to be heard.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lapset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lapset. Näytä kaikki tekstit
9.8.2012
7.6.2012
Helsingissä balettikisoissa
Vartin jälkeen alkaa balettiosuus. Katso, jos pystyt. Tämä Ilarin tanssi-irroittelu kummitteli eilen mielessäni, kun olin katsomassa Helsinki International Ballet Competitionin (HIBC 2012) finaalin erää III.
Hienoa oli ja Oopperatalo itsessään on jo elämys. Hommasimme mieheni kanssa liput tyttärellemme peruskoulunpäättäjäislahjaksi. Samalla mukaan nappasimme naapurin tytön, jolle piffasimme lipun syntymäpäivälahjaksi.
Matkan taitoimme junalla, joka oli mukavaa, mutta järkyttävän kallista. No, poistaahan tämä ratkaisu parkkipulman pääkaupungissamme. Juna tulee mukavasti ihan keskustaan ja kulttuurikulmat löytyvät ihan kävelymatkan päästä. Kannattaa varautua hyvillä jalkineilla ;D.
Joo, tuli vähän shopattua. Oikeasti vähän ja pientä. Pääasia oli tässä baletissa. Oli mukava katsoa, kuinka tyttäreni nautti ja raportoi lajiaharrastamattomalle äidilleen asiantuntevasti suorituksia (väliajalla). Tätä hommaa hoiti kyllä fiinisti takanani istuneet parikymmentä rouvashenkilöä, jotka katsoivat ehdottomasti asiakseen kommentoida tanssijoita, koreografioita, paikalla olevia julkimoita ja juontajaa joka ikisessä välissä. Kai tämä sitten kuuluu kilpailun luonteeseen. Mölyävät mummot ;D.
Harmiksemme kovasti odottamamme suomalainen ballerina Maria Baranova oli tanssinut osuutensa kierrosta aikaisemmin. Finaali III:ssa tanssi yksi suomalainen: Emilia Karmitsa. Tanssijat olivat hyvin erilaisia, mutta useat variaatiot samoja. Kilpailuihin annetaan lista, joista näitä variaatioita tai pas de deux´ta sitten valitaan. Samoja ei saa eri erissä esittää. Toisaalta tätä klassista puolta oli mielenkiintoista katsoa ja toisaalta puuduttavaa. Tulkintoja oli kiva vertailla. Muutaman tunnin yöunilla olisin tarvinnut liveorkesterin patarumpujen jytinää ja lautasten mäiskintää. Itse pidin enemmän näistä nykybaletin esityksistä. Musiikki oli kaikkea maan ja taivaan väliltä ja koreografiat viihdyttäviä ja yllätyksellisiä. Näissä tanssijat näyttävät pääsevän irrottelemaan. Kaiken kaikkiaan visuaalinen pläjäys. Kuvaaminen kyseisessä tapahtumassa on ehdottomasti kielletty, mutta paikalla näytti olevan kisan virallinen kuvaaja, jonka kamera lauloi (oikeesti ihan äänen kanssa!!!) kiitettävästi. Tänään jännätään sitten lopputuloksia. (Hyvä Maria! Maria Baranova jäi muutaman pisteen päähän voitosta.)
![]() |
| Emrecan Tanis (Turkey) and Emmi Pennanen (Finland) Choreography by Emrecan Tanis. Photo courtesy of HIBC / Sakari Viika |
![]() |
| Maria Baranova, "Angry Bird". Photo courtesy of HIBC / Sakari Viika. |
23.5.2012
Balettia
La Sylphide. Ei Kansallisoopperassa vaan melkein. Silmäni ovat naulittu ensimmäiseen tanssijaan oikealla. Äitin pieni rakas keijukainen on jo iso tyttö. Nenäliinat pakattu. Kohta haetaan mummi. Mamma ja pappakin ovat jo matkalla. Myös kummitäti. Se on moro ja goodbye! Nyt ei ehdi muuta.
20.5.2012
Kuningatar stailaa pikkuprinsessansa
Kuopus (9 v.) ei ole oikeasti prinsessa vaan sukupuolineutraalisti ilmaistuna kruunuperillinen. Vaaleanpunainen on NO, frillat ovat NO, paljetit ovat NO. Joskus saan ujutettua näitä hörhelöitä tms. mukaan jonkin markkinoinnin avulla. "En sitten tiedä, onko nää nyt paljon isompien tyttöjen tyyliä...". "Tää on sitten ihan samanlainen kuin isosiskollakin!". Jos neiti saisi itse valita kaikki olisi mustaa, turkoosia tai tummansinistä. Niin ja nykyään isosiskon hyväksymät ;D
Ihmettelimme eteisessämme pyörinyttä kolmea mustaa Conversen All Stars tennaria. Kahdessa oli nimikoinnit, yhdessä ei. Sama koko, väri...WHAT?. Siihen neiti, että "Mä meinasin kaupassa sanoa, että nää näyttää niin tutuilta!". Ei muuta kuin kaivamaan tennareita ja sieltähän se nimikoimaton kaveri löytyi. Äippä oli syksyllä ostanut mustat connut. Ei voinut pitää, kun ei ehdi laittaa nauhoja kiinni... Sisko osti myöhemmin samanmoiset. Nyt keväällä kelpasi. Juu ja ihan uudet niiden syksyllä ostettujen uusien tilalle. Ei, hyvää päivää! Kaksi harakkaa liikenteessä: kuningatar ja pikku perillinen.
Vaatetan VIELÄ nykyään itseni lisäksi tämän kuopuksen. Essu valitsee itse vaatteensa. Hyvä niin. Olemme samaa kokoa ja äipän kledjut ja kengät useammin kelpaavat hädän tullen. Ei huono...mulle. You know: I can/have to buy some more ;D.
Useimmat kuopuksen vaatteet löytyvät Zarasta ja Stockalta. Tiedän, että niitä ihania pikkuliikkeitä on Turussakin, mutta koot loppuvat kesken. Korjatkaa, jos olen ihan väärässä. Kuopuksen koko on nyt mallista riippuen 134-140-146.
Kuvasarjassa valmistautumista kevään juhliin ja kesään:
Ihmettelimme eteisessämme pyörinyttä kolmea mustaa Conversen All Stars tennaria. Kahdessa oli nimikoinnit, yhdessä ei. Sama koko, väri...WHAT?. Siihen neiti, että "Mä meinasin kaupassa sanoa, että nää näyttää niin tutuilta!". Ei muuta kuin kaivamaan tennareita ja sieltähän se nimikoimaton kaveri löytyi. Äippä oli syksyllä ostanut mustat connut. Ei voinut pitää, kun ei ehdi laittaa nauhoja kiinni... Sisko osti myöhemmin samanmoiset. Nyt keväällä kelpasi. Juu ja ihan uudet niiden syksyllä ostettujen uusien tilalle. Ei, hyvää päivää! Kaksi harakkaa liikenteessä: kuningatar ja pikku perillinen.
Vaatetan VIELÄ nykyään itseni lisäksi tämän kuopuksen. Essu valitsee itse vaatteensa. Hyvä niin. Olemme samaa kokoa ja äipän kledjut ja kengät useammin kelpaavat hädän tullen. Ei huono...mulle. You know: I can/have to buy some more ;D.
Useimmat kuopuksen vaatteet löytyvät Zarasta ja Stockalta. Tiedän, että niitä ihania pikkuliikkeitä on Turussakin, mutta koot loppuvat kesken. Korjatkaa, jos olen ihan väärässä. Kuopuksen koko on nyt mallista riippuen 134-140-146.
Kuvasarjassa valmistautumista kevään juhliin ja kesään:
![]() |
| Pellavashortsit. Juu ja näyttävät hameelta. |
![]() |
| Tämä tipla kuulemma "menee". |
![]() |
| Nämä ohuet farkut eivät purista. |
![]() |
| Tähti kompensoi hihahörhöt. |
![]() |
| Rusetti jää piiloon selkäpuolelle, myös valkoisena. |
![]() |
| Menee risafarkkujen kanssa. |
![]() |
| Tarpeeksi risat. |
23.3.2012
Palkittu valokuvaaja-kirjailija-sosiaalikasvattaja, Maailman ihanin tyttö -lastensuojeluprojektin tekijä ja
voimauttava valokuva -menetelmän kehittäjä
Miina Savolainen
Kotimäen koululla (Littoistentie 500)
tiistaina 17.4. klo 17.00
avoimessa luentotilaisuudessa, jonka aiheina mm.
Maailman ihanin lapsi
Voimauttava perhevalokuvaaminen perheenjäsenten suhteiden vahvistajana
Lapsi/nuori ja sosiaalisen median kuvamaailman odotukset
Kahvipuffetti klo 17.00 alkaen, luentotilaisuus klo 17.30 – 20.00
Mahdollisuus ostaa Maailman ihanin tyttö -kirja (hinta 49 e, käteinen)
Pailkalla myös Koko Litsa kasvaa -projektin infopiste
Tervetuloa!
Jäjestää: Kotimäen koulun vanhemmat ry
Tukijoina myös: MLL:n Littoisten paikallisyhdistys ja Kaarinan kaupunki
2.2.2012
Toipilaan kanssa kotona
Päivä on väkisinkin lazy day, kun on kotona alle kymmenenvuotiaan toipilaan kanssa. Kerrankin on valoisaan aikaan aikaa seurata talven ihmeitä ikkunan takaa. Ulkona kipristää -20 asteen napakka pakkanen. Sisällä on lämmin. Ei lainkaan hullumpaa. Kahvimylly hurisee ja keittiöstä leijaa ihana kahvin tuoksu. Hetki aikaa istahtaa tähän seuraan." Mys" sanoo svenski. <3
P.S. Totuuden nimissä täytyy sanoa, että pari työpuhelua (4) on hoidettu ja illan suussa on vielä tunnin videoneuvottelu yhden opiskeluryhmän kanssa...Mutta kuitenkin.
1.2.2012
Keinuminen on hyödyllistä ja kivaa
Mutta joskus siellä voi tulla törmäys kaveriin ja sitten terkkari laittaa lapsen koulusta kotiin ja äidin vahtimaan. Näin kävi meille tänään. Lasta nukuttaa ja äiti komentaa, että ei nyt saa nukkua! Äitin pitää vahtia. Nyt maistuu ranskalainen maalaisleipä. Kyllä tämä tästä. Sinne keinuille jäi äidin minuuttiaikataulu tälle päivälle. Ei haittaa. Ensimmäiseksi olen Äiti. Rakas pieni kuopukseni <3, katsotaan vaikka leffaa.
29.1.2012
Kuningatar meets naisellisuus
Muotimaailmassa kohistaan vintagesta ja 60-luvun pukeutumisesta. Vaikutteita otetaan selkeästi elokuvamaailmasta (Marilyn Monroe -leffa, Mad Man jne.). Omassa elämässään kuningattaren naisellisuus kiteytyy nimeen ja haaveisiin. Olen pukeutumisessani lähinnä minimalisti. Kaappini pullistelee mustaa, valkoista ja muutamaa tehosteväriä. Värit ovat selkeästi tänä talvena houkutelleet normaalia enemmän. Kevättä rinnassa? Olen toisaalta myös fiilispukeutuja. Pukeutumalla tietyllä tavalla tartuttaa osan pukeutumisestaan itseensä ja kanssaihmisiinsä. Luulisin. Joskus. Ehkä.
Kuningattaren arkeä värittää useimmiten toiminnallisuus ja järki. Töihin ei voi laittaa päälle kovin provosoivaa vaatetta ja jalkaansa vetäisee mieluummin housut ja matalat jalkineet, koska välillä pitää pyrähtää ulkona ja kävelymatkat talossa ovat pitkiä. Koirien ja lasten kanssa vaatteet ovat lievästi ilmaistuna JÄRKEVÄT. Moottoripyörän selässä naisellisuus on yhtä kuin tiukka nahka :D. Juoksupolulla...antaa olla.
Kuningattaren arkeä värittää useimmiten toiminnallisuus ja järki. Töihin ei voi laittaa päälle kovin provosoivaa vaatetta ja jalkaansa vetäisee mieluummin housut ja matalat jalkineet, koska välillä pitää pyrähtää ulkona ja kävelymatkat talossa ovat pitkiä. Koirien ja lasten kanssa vaatteet ovat lievästi ilmaistuna JÄRKEVÄT. Moottoripyörän selässä naisellisuus on yhtä kuin tiukka nahka :D. Juoksupolulla...antaa olla.
Joskus on hetki kasata kaikki naisellisuus yhteen pakettiin ja lähteä kyläreissulle tai treffeille esim. tällaisissa vermeissä:
Kynähame löytyy, yläosat uupuvat. Tuo sifonki-ihanuus on tilattu, musta trikoopaita loppui ostoksia tehdessä, neuletakin onnistuin myös nappaamaan ostoskoriini. Se onkin silkkiä ja neulosta. Takaosa on pidempi. Me like. Yksi vaaleanpunainen juttu jäi kaivelemaan, se olisi makea mustan minarin kanssa...Ei muuta kuin uusia rillejä hakemaan.
P.S. Hitto, täydelliset arkikorkkarit puuttuvat ;) !
Tunnisteet:
Arki,
koirat,
Lapset,
Moottoripyörä,
silmälasit,
Vaatteet
25.1.2012
Napsahti
Napsahti se rokote tänään kuopuksen käsivarteen. Nyt vain äiteen ja iskän kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja toive ilmoille siitä, että teimme oikein. Piikin pistäjä oli ihana oman koulumme terveydenhoitaja, joka teki kaikkensa rauhoittaakseen lasta ja äitiä. Kuopus oli reipas ja kesti kirpaisun lusikallinen kyyneleitä silmissään. Tunsin jännityksen vasten rintaani kylmänä hikenä ja lihasten jännityksenä. Iltapäivällä autossa lapsi sanoi hiljaisella äänellä: "Äiti, mua sattui oikeesti. Olin vaan hiljaa. En pystynyt hengittämään". Reipas pieni Rohkelikkoni, olisitpa tiennyt kuinka epävarma äitisi oli. En todellakaan pelännyt sattumista tai kipua, pelkäsin paljon pidemmälle. Tätä on vanhemmuus. Lapseni, olet ainutkertainen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






















