Napsahti

Napsahti se rokote tänään kuopuksen käsivarteen. Nyt vain äiteen ja iskän kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja toive ilmoille siitä, että teimme oikein. Piikin pistäjä oli ihana oman koulumme terveydenhoitaja, joka teki kaikkensa rauhoittaakseen lasta ja äitiä. Kuopus oli reipas ja kesti kirpaisun lusikallinen kyyneleitä silmissään. Tunsin jännityksen vasten rintaani kylmänä hikenä ja lihasten jännityksenä. Iltapäivällä autossa lapsi sanoi hiljaisella äänellä: "Äiti, mua sattui oikeesti. Olin vaan hiljaa. En pystynyt hengittämään". Reipas pieni Rohkelikkoni, olisitpa tiennyt kuinka epävarma äitisi oli. En todellakaan pelännyt sattumista tai kipua, pelkäsin paljon pidemmälle. Tätä on vanhemmuus. Lapseni, olet ainutkertainen.