23.8.2013

Lehtikaalisipsit


Lehtikaalisipsit
125 g lehtikaalia (ei ole niin tarkkaa)
2-3 rkl oliiviöljyä
suolaa oman maun mukaan
Laita uuni kuumenemaan noin 150 asteeseen.
Pese lehtikaali ja kuivaa hyvin (kosteina niistä ei tule uunissa rapeita). Poista lehtiruoti. Revi kaalista noin 7 cm pitkiä paloja (palat kutistuvat uunissa). Laita palat kulhoon, kaada päälle oliiviöljy ja suola. Sekoita käsin, kunnes kaikki lehdet kiiltävät öljystä.
Asette lehtikaalit uunipellille leivinpaperin päälle mahdollisimman väljästi. Paista uunissa noin 20 minuuttia, kääntele lehtiä puolivälissä. Tarkkaile sipsjä, jotta ne eivät ruskistuisi liikaa. Niiden tulee olla hieman ruskeita reunoilta. Älä säikähdä tuoksua! Se ei ole verrannollinen makuun ;).
Amerikkalaisissa ohjeissa on lehtikaaleja pyöritelty milloin missäkin sörsselissä (sipulijauhe, chilisekoitus jne.). Ole kuitenkin varovainen, sillä kaalissa on itsessään syvä ja suolainen maku. Törmäsinpä ohjetta hakiessani raakasuklaa yms. versioihin. Hakusana: kale chips. Reseptejä löytyy makuun kuin makuun. Kaalisipsit ovat olleet uudella mantereella jo muutaman vuoden varsinainen terveysherkku.

...ja mitäpä ei saisi jo pussitettunakin


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti